sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Pinkille taistelutappio

Nyt on pelit pelattu ja tappio tuli kovan taistelun jälkeen 28-20.


Mutta tänään pelissä oli sitä kaivattua tsemppiä. Valitettavasti Heta

joutui olemaan sivussa viimeisen pelin, jonka johdosta jouduttiin

pelaamaan vain seitsemällä pelaajalla.

Mutta yritystä oli loppuun saakka.
 
Myös valmentaja pokkaa ja kiittää koko porukkaa hauskasta reissusta! :)

Pinkillä juhlat Göteborgissa

Pinkin päivä alkoi juhlilla, laulettiin Viiville paljon onnea.


Tänään saatiin peli kulkemaan toivotulla tavalla, pelaajat seurasivat hyvin Paulan ohjeita

ja tulosta alkoi tulla. Aikaeron rasitukset alkavat ilmeisesti olla ohitettu! joten pelit jatkuvat vielä tänään.



Voittotulos ottelusta Saltsjöbadens IF-Jänmky Pink oli 23-27.



Peli kulminoitui Pinkin vahvaan puolustusprässiin joka kohdistui vastustajan takamiehiin, sekä parempaan syöttötyökentelyyn ja pallon nopeampaan siirtelyyn.(Tytöillä tuottaa edelleen hankaluutta pelissä käytettävä kovempi ja siten pomppivampi pallo).



Suurilta loukkaantumisilta ollaan säästytty, mutta Hetan nilkan lievä nivelsidevamma aiheuttaa valmentajalle päänvaivaa. Toivottavasti Heta kuitenkin pystyy pelaamaan vielä iltapelissä.



Toivotetaan tytöille tiukkaa tsemppiä iltaotteluun, jotta saataisiin päivän toinen voitto Viivin synttäreiden kunniaksi.



Illalla tyttöjä kutsuukin sitten kisadisco!

Terv. Huoltoteam.

Solen skiner

Aamulla oli aikainen herätys ja tytöt lähtivät shoppailemaan!


Shoppailut kuitenkin jäivät kesken ja suuntasimme ruokailun kautta

pelipeikalle.Tähän menessä olimme saaneet jo kauniin auringonpaisteen

ja ennen peliä kerkesimmekin nauttimaa hieman auringosta ihan shorsit jalassa.



Peli alkoi emmekä heti päässeet ihan peliin mukaan. Vastustaja oli tähän mennessä voittanut

kaikki pelit joten vastus oli kova. Vähän ajan päästä pääsimme kuitenkin peliin mukaan ja pääsimme

kahden pisteen päähän. Loppu mentiin aika tasaisissa merkeissä mutta vastustaja oli tällä kertaa hitusen parempi ja vei ottelun pienellä erolla.



Nytten kuitenkin väsyttää ja sänky houkuttelee suuresti joten kirjoittajat lähtevät valmistautumaan huomisiin koitoksiin joten NATINATI ja öippeleitä!



PS. äidit voisivat tehdä vähän tilisiirtoja rakkaiden tyttäriensä tileille<3