perjantai 2. tammikuuta 2009
B-tytöt kannustiva 96 tyttöjä
Neljäs erä oli erittäin jännittävä. Vastustajat onnistuivat siirtymään johtoon 1.5 min ennen loppua. Viimeisellä 15 sekunnilla saatiin vielä useita korinteko yrityksiä mutta onni ei ollut meidän puolella. Ottelu hävittiin äärimmäisen niukasti 21-20
Tunnisteet:
Täby09
Pieniltä kolhuiltakaan ei vältytty
Vammat eivät kuitenkaan olleet vakavia vaan pelaaja oli jo kohta pyrkimässä takaisin kentälle. Pieni loukkaantuminen sekoitti kuitenkin sen verran peliämme että vastustaja pääsi tekemään muutamia koreja. Kolmas erä päättyi lukemiin 15-20
Tunnisteet:
Täby09
Kovaa vääntöä ja tiukkaa puolustusta
Toisen erän alkupuoli mentiin ilman koreja. Tyttöjemme puolustus piti hyvin. Hyökkäyksessä tytöt pystyivät luomaan korinteko tilanteita. Erän toisella puoliskolla onnistuimme sekä vapariviivalta että pelitilanteessa. Puoliajalle mentiin tyttöjemme johtaessa 6-14
Tunnisteet:
Täby09
Tytöt 96 aloitti toisen ottelunsa
Perjantai päivän päätteeksi tytöt 96 pelasi toisen ottelunsa. Ottelu alkoi tasaisesti ja puolessa välissä ensimmäistä erää tilanne oli 2-2. Loppuosan erästä Järvenpää hallitsi ja erä tauolle mentiin tyttöjemme johtaessa 2-8
Tunnisteet:
Täby09
3. Erä MURSKAAVASTI 22-0
Kolmannessa erässä kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue. Tytöt veivät Järvan joukkuetta kuin passia narussa. Tilanne kolmannen erän jälkeen 55-3
Tunnisteet:
Täby09
Toinen erä selkeästi meille
Toinen erä jatkui 95 joukkueenme hallinnassa. Pallo vietiin suoraan vastustajan takamieheltä. Niinpä suurin osa koreista olikin 1 vastaan 0 ley-uppeja. Puoliajalla tilanne 33-3
Tunnisteet:
Täby09
Tytöt 95 jatkaa hyviä pelejään
-95 tytöt voittivat ensimmäisessä ottelussa vastustajansa helposti. Myös toinen ottelu alkoi tyttöjen hallinnalla. Vastustaja pääsi vain satunnaisesti hyökkäämään. Tilanne ensimmäisen erän jälkeen 12-3
Tunnisteet:
Täby09
B-tytöille helppo voitto avausottelussa
B-tytöt voittivat ottelunsa loppujen lopuksi helposti luvuin 16-40. Onnistumisia tuli kaikille ja peli-ilo löytyi.
Tunnisteet:
Täby09
B-tytöt pelasi kolmannen erän vapautuneesti
Kolmannessa erässä pahin kipsi oli ohi ja tytöt uskoivat itseensä. Hyvien yksilösuoritusten kautta johto kasvoi ollen eron lopussa 12-32. Eron ollessa 20 pistettä tuomari kielsi turnaus sääntöjen mukaisesti koko kentän paikkapuolustuksen
Tunnisteet:
Täby09
Toinen erä tasaista vääntämistä
Toisessa erässä b-tytöt antoivat vastustajalle löysää ja vastustaja käytti tilaisuuden hyväkseen. Ottelu aaltoili edes takaisin, mutta meidän heitot pomppivat usein rautoihin. Tilanne puoliajalla meidän johdossa 9-18.
Tunnisteet:
Täby09
B-tyttöjen peli alkoi lupaavasti 0-8
Vastustaja joutui ottamaan ensimmäisen aikalisänsä jo 2,5 minuutin pelin jälkeen. Meidän prässi puri hyvin ja vastustajilla oli vaikeuksia saada pallo pois omalta puolustusalueeltaan. Aikalisän jälkeen vastustaja pääsi peliin mukaan. Ensimmäinen erä kuitenkin meille 2-12.
Tunnisteet:
Täby09
Autokannella odottamassa satamaan saapumista
B-tytöt pakattiin suoraan autoihin autokannella ja -95 ja -96 tyttöjä odotti järjestäjän kyyti satamassa. Hyvin nukutun yön jälkeen ilmassa on jännityksen tuntua. Ensimmäisten pelien alkuun on 2.5 tuntia.
Tunnisteet:
Täby09
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












